Hei Vieras

BMV 8-10Hv projekti

  • 6 Vastauksia
  • 4782 Lukukerrat
BMV 8-10Hv projekti
« : Toukokuu 23, 2010, 11:48:42 ip »
Kotiutettiin Torstai-iltana otsikon mukainen maamoottoriprojekti. Selvittely on vahvistanut koneen vuosimalliksi 1936.

Koneen purku on jo alotettu ja öljy- sekä polttoainepumput saatettu liikkuviksi, pakoputki irroitettu sylinterin kyljestä, suihku irroitettu (ehjänä!), kuula irroitettu, kuulan pinnapulttien kierteet selvitetty ja sylinteri mäntineen nostettu pois alakerran päältä. Suurin yllätys tässä koneessa oli polttoainepumppu, joka paljastui messingistä valetuksi.
 
Kuulan irroituksen jälkeen näkyi vettä ja ruostemömmöä palotilan täydeltä, mutta ihmetys oli suuri, kun pesun jälkeen männän päästä löytyi jopa luettavissa oleva sarjanumero, eikä sylinterikään ainakaan yläpäästä näyttänyt toivottomalta. Sylinterin alapääkin näytti käyttökelpoiselta ja kiertokangen alalaakerissa oli jopa voitelu-urat tallella. Tällä hetkellä suurimpana huolena on sylinterin kunto pakoaukon kohdalta, pakoputki kun myös oli täynnä vettä. Männän kylki on hiekkapuhallettu pakoaukon kautta ja siinä oli pari syvempää pistettä rengasuran alapuolella

Mäntä ja sylinteri ovat vielä tiiviisti naimisissa keskenään ja suihkun kiristyspultin jalka on jäänyt välille jossakin historian vaiheessa.

Kuulaa oli yritetty tiivistää hitsaamalla sylinterin päähän tässä kuitenkaan onnistumatta. Ainoa vaikutus tässä operaatiossa on ollut kuulan sulaminen käyttökelvottomaksi.

Hyvät puolet: Kone oli osiltansa kohtuullisen täydellinen. Ainoat puutteet ovat kuula, kuulan hattu ja öljypumpun korkki.
Öljypumpun korkki löytyy messinkijöötin sisältä, mutta muut osat ovatkin sitten enemmän hakusessa.

*

Martti

  • *****
  • 104
Vs: BMV 8-10Hv projekti
« Vastaus #1 : Toukokuu 25, 2010, 07:43:40 ap »
Tervehdys!Onnittelut uudesta moottorista,luulempa että ainakin kuula löytyy meiltä ja sellainen laippa johon on kiinnitetty hydrauli letku on porilaisen pulttijaolla saa ainakin männän liikahtamaan.Laitappa kuvia rojektista
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 25, 2010, 07:46:58 ap kirjoittanut Martti »

Vs: BMV 8-10Hv projekti
« Vastaus #2 : Toukokuu 27, 2010, 07:04:01 ip »
Mäntä saatiin ehyenä irti. Ensin enerpacilla ja sopivalla välikannella kuulanreiästä 750bar painetta männän päälle (puristusvoima n. 140t) narahdus ja toinen ja... mäntä liikkui n. 65mm alas, mutta jumi siihen, kun pakoaukko aukesi. Loppupuristus saatiin sitten 50t tunkilla ja sopivilla tukiraudoilla. Nyt löytyy sitten vasitut irroitusvehkeet ainakin 20Hv G.G:lle ja erikokoisille Porilaisille (Porilaisen värkeistä tuli säädettävät)

Mäntä oli yllättävän hyvän näköinen, jopa kaikki renkaat irtosivat ehjinä, eikä sylinterikään ollut aivan toivoton sisältä. Martille suuret kiitokset kuulan ja tykötarpeiden toimituksesta. Kyllä tuokin kone vielä käy joskus.

Seuraavana operaationa taitaa olla sitten suihkun jalan korjaus ja koneen puhdistus ja maalaus. Uusi konepetikin pitäs vissiin tehdä ja se kärry siihen alle ;)

PS. pistin ylläpidolle menemään kuvan koneesta lähes kokonaisena, mutta ainaki kuvablogissa ( http://kuvablogi.com/nayta/2611741/ )
pitäs olla pari kuvaa aarteesta.

Vs: BMV 8-10Hv projekti
« Vastaus #3 : Toukokuu 31, 2010, 11:21:28 ip »
Taas on konehommia tehty. Simosta tuotu Porilainen on remmisiivan irrotusta vaille palasina ja purettiin tuossa illan päälle myös tuo varaosa-alakerta puhdistusta ja maalausta varten.

Varaosa-alakerta on tarkotus vaihettaa tuohon 1939 tehtyyn koneeseen, ko siinä on suora kampiakseli (toisesta sitä ei enää uskalla yrittää oikoa, ko heittoa on vieläki 10mm ja kampuraa on väännetty jo kaksi kertaa ennemmin) Jospa nuo molemmat saisi maalailtua samalla kertaa sitten.

5x5" parrun tarvettakin on kartoitettu ja yhtä jalasparrua huutaa. Wikestä jäi yli kaksi 225cm parrua, jotka saa pikku sovituksella porilaisen alle sopiviksi. Samalla ko hakee lisää puuta, niin häätyy ottaa myös petivärkit tuohon pienempään G.G:henkin


Vs: BMV 8-10Hv projekti
« Vastaus #4 : Kesäkuu 06, 2010, 08:01:09 ip »
Simolais-Porilainen alkaa taas muistuttamaan moottoria, kun nostimma siihen sylinterin paikoilleen. Öljyputket väänneltiin eilen illalla uusiksi ja tänään alotettiin konepetin tekoa ja hiekkapuhalsimma vauhtipyörän.

Jospa tässä nousuviikolla saisi vaikka uuden värinki päälle tuohon. Samalla sotkemisella voisi maalata sen varaosa-alakerrankin.

Vs: BMV 8-10Hv projekti
« Vastaus #5 : Elokuu 19, 2010, 11:35:52 ip »
Päivitelläänpä tätäki osiota välissä. Simolais-porilainen on kasassa ja uusi kärryki löytyy moottorin alta taas. Käyntiinki sitä on jo yritelty, mutta menestys on ollut vähän vaisua. lupailin, että tuomma tuon louelle näytille käyvänä...saapahäntä nähä sitten.

pitäs paiskata kuvatuksia koneen uudesta ulkomuodosta tuonne etusivun koneluetteloon.

Vs: BMV 8-10Hv projekti
« Vastaus #6 : Elokuu 30, 2010, 11:50:13 ip »
28.8 tapahtui merkillisiä asioita Louella. Simontuonti-kuula herkesi käymään Sepon pikkuvalmetin avustuksella (ja kävikin lähes koko päivän) 8)  Sunnuntaina sitä vasta kummia tapahtuikin, kun kone lähti oikeaoppisesti käsin pyöräyttämällä, ilman turhaa veivausta käyntiin peräti kolme kertaa ;D (ja oli käynnissäki lähes koko päivän). Olisipa tuo toinenki yhtä hereä syttymään... uudella kuulantiivisteellä...?...ehkäpä... ::)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 30, 2010, 11:52:41 ip kirjoittanut Mikko V. »